Tietosuoja

Euroopan unionin yleistä tietosuoja-asetusta sovelletaan henkilötietojen käsittelyyn 25.5.2018 alkaen. Uuden asetuksen tavoitteena on vahvistaa yksilön oikeuksia, parantaa henkilötietojen suojaa ja lisätä henkilötietojen käsittelyn läpinäkyvyyttä.

Kokemäen kaupungissa noudatetaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta sekä kansallista tietosuojalainsäädäntöä.

Henkilötietojen käsittely

Mitä ja miten henkilötietoja kerätään?

Henkilötiedolla tarkoitetaan kaikkia tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön liittyviä tietoja; henkilötietoja ovat esimerkiksi nimi, henkilötunnus, sijaintitiedot, kuvat, sähköpostiosoite, potilastiedot ja tietokoneen IP-osoite.

Henkilötiedot saadaan pääsääntöisesti asiakkaalta itseltään. Lisäksi tietoja saadaan viranomaisten ylläpitämistä järjestelmistä, kuten esim. Kelalta ja Väestörekisterikeskukselta. Asiakassuhteen aikana palveluntuottaja ylläpitää ja täydentää asiakkaan tietoja. Kokemäen kaupunki kerää vain tarvittavat henkilötiedot.

Miksi henkilötietoja kerätään?

Henkilötietoja käsitellään huolellisesti. Tietoja käsitellään vain ennalta määriteltyyn tarkoitukseen. Henkilötietojen käsittelyssä noudatetaan lainsäädäntöä ja hyvää tiedonkäsittelytapaa.

Kokemäen kaupungissa henkilötietojen käsittelylle on aina oikeusperuste. Tietosuoja-asetuksen mukaisia oikeusperusteita ovat velvoittava lainsäädäntö, sopimus, suostumus tai oikeutettu etu. Henkilötietoja kerätään ja käsitellään viranomaistoiminnan toteuttamiseksi eri lainsäädäntöjen ja määräysten mukaisesti.

Kuka henkilötietoja käsittelee?

Henkilöstöämme sitoo vaitiolovelvollisuus. Henkilötietoja sisältävien järjestelmien käyttöä ja oikeuksia seurataan. Henkilötietoja saa käsitellä vain työntekijä, jolla on työtehtäviensä puolesta tarve käsitellä kyseistä tietoa.

Henkilötietojen luovuttamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilötietoja annetaan toisen rekisterinpitäjän omaan, itsenäiseen käyttöön. Henkilötietoja voidaan luovuttaa vain lain säätämissä puitteissa.

Miten henkilötietoja suojataan ja säilytetään?

Henkilötietojen suojaamiseen käytetään asianmukaisia teknisiä ja organisatorisia suojakeinoja. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi palomuurien, salaustekniikoiden ja turvallisten laitetilojen käyttö. Lisäksi henkilötietojen suojaa edistävät turvallisuussuunnittelu, hallittu käyttöoikeuksien myöntäminen ja seuranta sekä henkilötietojen käsittelyyn osallistuvan henkilöstön osaamisen varmistaminen.

Henkilötietoja säilytetään viranomaisten antamien määräysten mukaisesti. Pysyvästi analogisessa muodossa säilytettävät henkilötiedot säilytetään Kokemäen kaupungin arkistossa. Tietoja säilytetään määräajan myös niissä sähköisissä järjestelmissä, joissa tietoja on käsitelty.

Tietosuoja Kokemäen kaupungissa

Mikäli haluat tarkastella omia tietojasi voit tehdä tarkastuspyynnön Kokemäen kaupungille tarkastuspyyntö-lomakkeella.

Tarkastuspyynnöt tulee toimittaa Kokemäen kaupungin kirjaamoon:
Kokemäen kaupunki
Tulkkilantie 2
32800 Kokemäki

Tarkastuspyyntöjen toimittamisen yhteydessä tarkastetaan aina pyytäjän henkilöllisyys.

Lisätietoja
Tietosuoja-asioista lisätietoja voit kysyä Kokemäen kaupungin tietosuojavastaavalta tai osastopäälliköiltä.