Kaupunginhallituksen kokouksen 9.9.2019 päätökset

Kokemäen kaupunginhallitus kokoontui vuoden 15. kokoukseensa maanantaina 9.9.2019. Kaupunginhallituksen kokousten esityslistat ja pöytäkirjat ovat nähtävillä  Esityslistat ja pöytäkirjat -sivulla. Kaupunginhallituksen kokouksen 9.9.2019 pöytäkirja

Kokemäen yhdistysilta 4.9. Vanhalla Yhteiskoululla

Kokemäen kaupunki yhdessä SataKylät ry:n kanssa kutsuu kaikki Kokemäellä toimivat yhdistykset koolle 4.9.2019 klo 18–20 Vanhalle Yhteiskoululle. Tervetuloa keskustelemaan yhteistyön paikoista, kaupungin ja sen asukkaiden viihtyisyyden parantamisesta ja kehittämisestä. Illassa esitellään kaupungille laadittavaa yhdistysohjelmaa sekä kuullaan yhdistysten mielipiteitä ohjelman sisällöstä. Lisäksi Leader Karhuseudun edustaja kertoo yhdistyksen toiminnasta ja tarjolla olevista rahoitusmahdollisuuksista. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, kahvitarjoilu!

Pop-Up Kokemäki 2019 -tapahtuma 29.11.-5.12.2019

Haluaisitko kokeilla yrityksesi, tai organisaatiosi toimintaa kaupungissa, jossa on paljon potentiaalia? Pop-Up Kokemäki -tapahtuma tarjoaa sinulle tällaisen mahdollisuuden kokeilla helposti sijoittumista Kokemäelle! Pop-Up Kokemäki 2019 –tapahtuma järjestetään 29.11. – 5.12.2019. Olemme varanneet tyhjiä liiketiloja tapahtumaa varten, joita yritysten ja muiden organisaatioiden on mahdollista käyttää Pop-Up Kokemäki –tapahtuman aikana veloituksetta. Käytön edellytyksenä on, että tilat pysyvät siivottuina ja samassa kunnossa, kuin…

Hetkeni Kokemäellä -tarinakilpailu on päättynyt

Keväällä kysyimme, minkä Kokemäellä koetun hetken muistat aina. Pyysimme kirjoittamaan erityisestä hetkestä ja siitä, mitä aisteja, ajatuksia tai hauskoja yksityiskohtia siihen liittyy. Kiitos kaikille tarinansa lähettäneille! Tarinakilpailu on nyt päättynyt, ja hetkensä jakaneiden joukosta on arvottu Kokemäki-aiheisen palkinnon voittaja. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Kaikki kilpailutarinat julkaistaan lähiaikoina Kokemäen verkkosivuilla, pysy siis kuulolla! Jos oma hetkesi jäi vielä jakamatta, voi Kokemäki-aiheisia tarinoita edelleen…

HARRASTEKALENTERI Syksy 2019-Kevät 2020

Kansalaisopisto ja vapaa-aikapalvelut ovat julkaisseet kuntalaisen harrastekalenterin. Harrastekalenterin voi noutaa kaupungintalon asiointipisteeltä, kansalaisopiston toimistosta koulukeskuksesta tai kirjastosta.

Tiedote: Haittaohjelmasta johtunut häiriötilanne Kokemäen kaupungilla on ohi

Kokemäen kaupungin sisäisessä verkossa ja tietojärjestelmissä havaittiin haittaohjelmahyökkäys maanantaina 29.7.2019. Keskiviikkona 14.8. Kokemäen kaupunki on saanut kaikki järjestelmänsä otettua uudelleen käyttöön. Kaikki kaupungin työyksiköt on liitetty verkkoon. Myös kaikki kaupungin sähköpostit toimivat nyt normaalisti. Tässä vaiheessa voidaan todeta, että Kokemäen kaupunki selvisi häiriötilanteesta ennakoitua vähemmin vaurioin. Haittaohjelmasta johtuneet kustannukset tulevat olemaan ennakoitua pienemmät. Edelleenkään ei ole selvinnyt, miten haittaohjelma pääsi…

Tiedote: Kokemäen kaupungin sisäinen verkko ja järjestelmät käyttöön viikon sisällä

Kokemäen kaupungin tietohallintoverkossa havaittiin kiristyshaittaohjelma maanantaina 29.7. Kaupunki on testannut sisäistä verkkoa ja järjestelmiään torstaista 1.8. saakka. Testausten perusteella on päätetty, että kaupungin sisäinen verkko ja järjestelmät siirretään hallitusti testikäytöstä tuotantokäyttöön. Käyttöönoton arvioidaan vievän noin viikon, ja se alkaa keskiviikkona 7.8. Pääsääntöisesti kaikki järjestelmät pyritään saamaan käyttöön tässä ajassa. Joidenkin järjestelmien osalta työ voi kestää pidempäänkin. Kaupungin palvelutarjonnan odotetaan normalisoituvan…